Maanantaina palasin ihanan tutun ja turvallisen Riinan selkään. Tunnin aiheena oli sama kuin viime maanantaina -istunnalla vaikuttaminen ja askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Riina oli heti tunnin alusta alkean melko hyvä ratsastaa, vaikka puolet tunnista keräilin naruja ja annoin sen kulkea tooodella pitkänä :D Miran jatkuvan huomauttelun jälkeen sain vihdoin ratsastettua Riinaa vähän lyhyemmäksi ja melko hyvin avuille. Riina vaikutti kivan nöyrältä. vaikka vasempaan oli selvästi paljon jäykempi. Kuitenkin oma ratsastus ei ollut kovin kehuttavaa, ja siksi vähän harmittaa. En vaa jotenkin saanut itsestäni irti ja tuntui, että ratsastelin vähän puoliteholla. Lopputunnista sekin parani vähän, ja pääsin paremmin vaikuttamaan askeleen lyhennykseen istunnalla. Askeleen pidennykset sujuivat ihan hyvin koko tunnin ajan, loppua kohti parani. Laukat nousivat hyvin, mutta Riina on todella raskas kädelle, kun sitä yrittää vähän koota.Se yleensä kulkee pitkällä kaulalla pitkää laukkaa, joten lyhentyminen vaatii siltäkin kuitenkin aika paljon. Mutta mä vaan niin tykkään tuosta tammasta!
Ja otsikkoon: mä pääsen estetunneille! Miralla oli yksi paikka vapaana esteryhmästä, minä sitten täytin. Nyt pääsen viikottain hyppäämään, ihanaa! Oon aivan innoissani. Maaran myynnin jälkeen oon hypännyt kerran: Alkusyksystä Riinan kanssa ympyrällä olevaa pystyä. Ihana päästä kehittämään myös sitäkin osa-aluetta pitkästä aikaa. Jatkan kuitenkin myös maanantaisin koulutunnilla. Ensi su ja ma en pääse tunneille, kun lähden pikavisiitille Juankoskelle. Ensiviikolla varmaan menen korvaamaan, ja sitten sunnuntaina hyppäämään! Toivottavasti saan nakitettua jonkun kaverin kuvaamaan ;)
Alla vielä muutama laadukas karsinakuva viime maanantailta Riinasta, mutta ompahan nyt edes jotain. :D
Ihana otus! |
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJee kiva kuulla! :) Nähdään siten joskus kun palaat! Saanan blogia luenkin jo :)
PoistaNiin mä vähän veikkasinkin, mut en kyenny puhelimella tarkistaa asiaa :D
Poistakiva postaus ja sä tuut vai meidän estetunnille?:D hauskaa!:D
VastaaPoistaKiitos ja haha joo tuun! :D
Poistakirjota jo !
VastaaPoista