Joskus syksyllä mulla oli kysely, minkä erikoispostauksen haluaisitte. Eniten ääniä sai esittely bloggaajasta. Kirjoitan sen nyt tänne, jonka jälkeen siirrän sen omalle välilehdelle.
Eli täällä ruudun takana kirjoittelee 16v tyttö Helsingistä, joka käy lukion ensimmäistä Helsingin kuvataidelukiossa. Perheeseeni kuuluu lisäkseni lihava labradorinnoutaja narttu Sandy, sekä iskä. Harrastuksia mulla ei heppailun lisäksi ole, jos dataamista, koiran kanssa lenkkeilyä ja syömistä ei lasketa.Olen myös lakto-ovo vegetaristi.
Tuossa hieman perustietoja, jotka taitavat olla melko tuttuja.
No, luonteestani. Olen kiltti, jopa liian kiltti. Pystyn helposti samaistumaan ihmisten tuskaan, jonka takia usein löydän itseni surullisena ja alakuloisena, vaikka omat asiat olisivat hyvin. Mahtava esimerkki siitä on, kun sain Maaran. Aluksi olin onneni kukkuloilla, mutta kun vanhat hoitajat puhuivat minulle/huomasin miten rikki he olivat, tunsin hirveää syyllisyyttä ja olin todella surullinen. Se meni onneksi nopeasti ohi, sillä ajattelin vain itsekkäästi, että vihdoin mun unelma tuli todeksi, ja oon maailman onnellisin. Näitä esimerkkejä olisi paljon lisää. Pystyn olemaan myös todella, jopa pelottavan vihainen jonkun ihmisen puolesta. Melkein vihaisempi, kuin itse "uhri". No, en nyt sentään mutta tajusitte varmaan pointin! Ja näiden kahden tunteen lisäksi osaan olla myös todella iloinen ja onnellinen jonkun puolesta.
Olen useimmiten erittäin positiivinen ja energinen. Jousimiehen luonneanalyysin mukaan "ikuinen optimisti". Vaikka osaan olla toisten puolesta surullinen, ja ihan omastakin puolesta, pyrin löytämään asioista aina hyvät puolet. Pää pystyyn ja kohti uusia seikkailuja! Ensivaikutelma minusta usein onkin positiivnen ja energinen ihminen, mikäli ei ole sattunut törmäämään minuun, kun olen kiukkuinen..
Siitä voitaisiinkin siirtyä vihaan ja negatiivisuuteen. Jos asiat ei suju, ei sitten millään ja kaikki kaatuu niskaan (oli se sitten vaikka se, että kengännauha katkesi vääränä päivänä) osaan olla hyvin kiukkunen ja negatiivinen. Joskus on vain päiviä jopa minulla, etten jaksa olla positiivinen. Harmillisesti purin ennen kiukkua viattomiin, mutta olen oppinut läksyni ja huomannut, miten ikävää se on, kun raivotaan turhasta, vaikket ole mitään tehnyt. Osaan jopa hieman säädellä kiukkuani, mutta anteeksi kaikki jotka joutuvat vihani uhriksi! Se on merkki siitä, että olette vaan niin läheisiä, että teille uskaltaa kiukutella turhastakin :) Ja jos et tiennyt olevasi läheinen, et luultavasti ole ja olet silloin luultavasti tehnyt jotain ansaitakseni kiukun! :D Mutta tää kuvaus oli aika.. vahva, sillon kun oikeesti on huono päivä. Osaan myös niellä kiukkuni ja etsiä viat itsestäni ;)
Osaan olla myös tarpeettomasti tai tarpeen tullen todella ärsyttävä, lapsellinen, tyhmä, idiootti, paskapää ja kaikkea mahdollista, mutta se kuuluu elämään. Kukaan ei ole täydellinen ja jokaisella on omat puutteensa ja virheensä :)
|
Sandy |
Ystävät ja läheiset on mulle hirvittävän tärkeitä (no, aika monelle ylläri) ja en tiiä miten selviäisin ilman niitä. Mulle on tosi tärkeetä, et saan puhua mun murheista, huolista ja onnistumisista jollekkin. Tai, no ei jollekkin vaan ihmisille joihin luotan. Oon aika tarkka kenelle kerron asioita. Joissakin asioissa oon tosi avoin, mut joissakin tosi sulkeutunut. Esim. en ikinä vois kuvitella puhuvani mun asioista jollekkin koulukuraattorille tms. Joskus kasilla jouduin yhden asian takia mennä juttelemaan, ja olin koko ajan hiljaa ja lopulta, kun terkkari ja kuraattori kysyivat: "Tuliko nyt paha mieli kun asioita pengottiin?" Tiuskaisin että, NO TULI, JA MÄ LÄHDEN NYT! ja nousin vihaisesti ja paiskasin oven kiinni. Tempperamentti on kans yks aika vahva luonteenpiirre mussa. Ja itsepäisyys, ai että on ihana tapella isän kanssa, kun ollaan olemmat yhtä itsepäisiä.
Rakastan kaikkia rikossarjoja, joita tuijottelen. Liekko sitää johtuen, että pienenä noita kaikkia tuijottelin, mun unelma duuni olis poliisi. Oon kyllä sen haaveen jo haudannut, koska mulla on niin huono näkö, että pitäis mennä laserleikkaukseen enkä uskalla :< Joten ajattelin hakea lukion jälkeen yliopistoon lukemaan erityispedagogiikkaa. Eli haluaisin opettajaks. Ehkä erityisopettajaksa, tai sitten joksikin muuksi. En vielä tiedä, mutta onneks on vielä hetki aikaa.
Tykkään opetella hirveesti uutta, ja koulukin on ihan kivaa. Tosin aineet tai asiat, jotka ei kiinnosta yhtään, jäävät oman onnensa nojaan... Esimerkiksi kemia. Ja fysiikka. Onnistuin rakentamaan jonkinlaise asennevamman noihin aineisiin yläasteella, josta en oo päässyt eroon. Enkä edes halua, mua ei vaan kiinnosta. Toinen on historia. Mun mielestä on tosi puuduttavaa lukea menneisyydestä. Tottakai arvostan mitä on tehty meidän maan eteen, ja asioita jotka vaikuttavat meidän hyviin oloihin, mut silti en tykkää opiskella tai lukea historiaa. No, ihmiset tykkää eri asioista.On myös niitä kausia, kun tekis mieli vaa jäädä kotiin peiton alle, ja unohtaa kaikki.
Ompas tää teksti sekavaa. Ehkä parempi lopettaa tähän, kohta tässä ei ole mitään tolkkua.
Laittakaa ihmeessä kysymyksiä jos jokin jäi mietityttämään, ja voisin itseasiassa pitää taas kysymyspostauksen.
Eikun kysymyksia taas vaan kehiin!