torstai 10. marraskuuta 2011

Kivoja uutisia!

Vaikka kello on paljon, oon jättänyt kaikki koulutehtävät viimiselle mahdolliselle päivälle ja muutenkin väsyttää, tulen postailemaan silti!

Hieroja kävi eilen, ja sanoi, ettei mitään vakavaa ole! Tosi jumissahan poni oli, mutta kaikki jumit aukesi, ja poni oli selvästi onnellisempi. Vasen puoli oli erityisesti kireämpi, niinkuin itsekin olin huomannut. Ohjeeksi sain, että tehdään paljon pieni ympyröitä varsinkin oikeaan verryttelyn jälkeen, eli samaa mitä ollaan tehty aiemmin.

Palataanpas muutama päivä taaksepäin. Viime maanantaina ratsastelin hiukkasen ilman satulaa. Ensiksi tehtiin paljon eri venytyksiä ja verryteltiin kunnolla maastakäsin. Hyppäsin jossain vaiheessa selkään, ja jatkoin taivuttelua käynnisä. Ravissa tehtiin lisäyksiä ja paljon ympyröitä. Otin ehkä kierroksen laukkaa, jonka jälkeen kenttä tyhjeni ja päästin ponin juoksemaan irtona. Ei se paljoa juoksennellut, ellen vähän ajanut, mutta sai ainakin vähän purettua virtojaan. Maara muuten toimii tosi hyvin uudella kuolaimella! Tiistaina Riia kävi vähän köpöttelemässä.

Tänään hoitelin ponin kunnolla ja piitkään, sekä kynin vuohiskarvat. Poni oli selvästi vähän hellänä eilisestä hieronnasta, joten yritin harjailla mahdollisimman hellästi. Menin kentällä ilman satulaa, aluksi isoja ympyröitä, pysähdyksiä ja peruutuksia. Maara oli ihan hyvin kuulolla, vaikka virtaa tuntu olevan. Ravissa tein ympyröitä ja lisäyksiä, ja voi että sitä ravia! Pakko saada joku videoimaan sitä joku päivä. Selkään se tuntuu ainakin niiiin mageelta. 

Sen jälkeen olikin menoa, poni vähän kuumu eikä oikein jaksanut keskittyä. Laukkasin aluksi oikeaan, ja se tuntu suhtkoht hyvältä verrattuna aikasempiin päiviin. Tosin selvästi vähän vastusteli aluksi asetusta. Vasemmalle laukatessa poni oli aivan mahtava! Laukka oli tosi pyörivää ja tahdikasta, ja tuntu et Maara vois kääntyä pennin päällä. Siinä sitten vähän fiilistelin ja kehuin ponia. Laukka-ravi siirtymiset olivat niin hyviä, varsinkin vasemmalle. Oli ihan käsittämätön fiilis, miten Maara kuunteli istuntaa ja oli avuilla siirtymisen ajan, sekä siirtyi tahdikkaaseen raviin. Tosin sen muutaman askeleen ajan, sen jälkeen Maara ei millään suostunut rauhoittua, joten laukattiin sitten vähän enemmän, vaikka tarkotus oli mennä suht kevyesti. No, eihän me oikeastaan kuin vaan humputeltu, joten poni pääs melko lhepolla.Vaikka Maara ei millään meinannut rauhoittua loppuraveissa, ei mulle kuitenkaan jäänyt paha mieli. Oli niin ihana nähdä, miten Maara nautti kun sai liikkua :) Lopetettiin, kun sain pätkän rauhallista ravia.

Hoidin ponin hyvin loppuun, siistin hieman harjaa ja juuri kynittyjä vuohisia, sekä rasvasin suupielet. Annoin ponille paaaljon porkkanaa ja leipää, ja kuvailin hiukkasen. Aika laatukuvia salamalla, mutta parempi se kuin ei mitään!

On ihanaa, kun tallille menoa oikein odottaa ja jää aina hyvä fiilis kun lähtee kotiin. Nyt kun koulusta tai muustakaan ei ole stressia, osaan taas nauttia täysin siemauksin tallipäivistä ja Maaran kanssa olosta. Ihan kuin Maara olisi vasta viikko sitten siirtynyt omistukseeni! Se on vaan se täydellisin poni.

Pitää siis jättää stressaaminen vähemmälle, ja tallilla oleskelu enemmälle ;) Tehkää tekin niin, ja viettäkää paljon aikaa karvakorvienne kanssa. Ne ovat sen ansainneet!

Ja ainiin, punnittiin Maara tänään painomittanauhalla tms. mikä ikinä onkaan! Poni painoi 339kg.

Ps. Ulkoasu on uudistunut aikalailla, voit kertoa mielipiteesi kommentilla, tai vastaamalla sivussa olevaan kyselyyn :) 








3 kommenttia:

  1. suvi, eiks teiän hieroja oo painottanu et hieronnan jälkee pitäis olla aina vapaa, tai korkeintaan kävelypäivä?:D

    VastaaPoista
  2. Sanna, perushieronnan jälkee saa liikuttaa, näin se mulle sano. sillonku se teki sen toisen hieronnan ni piti olla vapaa seuraava päivä!

    VastaaPoista
  3. aa, meillä taas sano että aina vapaa koska ne lihakset voi kipeytyy iha perushieronnastaki :D

    VastaaPoista