Onko teillä jotain toiveita joulukuun postauksille? Jotain joulukalenteria kaavailin, mutta tunnetusti en ole tekniikan ihmelapsi, enkä mitään monimutkaista voi loihtia. Sen sijaan voitte laitella toivepostausehdotuksia, ja toteuttelen niitä joulukuun mittaa. Ja jos teillä on jotain muutakin toiveita/ehdotuksia, niin antaa tulla vaan.
![]() |
c: Emma L. |
Tässä muuten juuri katselin meidän viime keväistä koulurataa, ja voivoi.. Miten ihmeessä oon voinut saada 60% ja rapiat sillä menolla. Istun kamalasti, poni intoilee vähän liikaa ja ohjat roikkuvat.. No, onneksi se on mennyttä ja niille on mukava nauraa jälkeenpäin, varsinkin kun kehitystä on tapahtunut. Haluaisin vielä tämän vuoden puolella jonnekkin koulukisoihin, mutta voi olla aika harvassa.. No, ensivuoden alussa viimeistään.
Oon pohtinut muutenki aika paljon tota kisaamisjuttua. Ajateltiin nyt kuitenkin kierrellä noita pikkuluokkia, kun Riiakin taas innostui kisaamisesta ja omakin kisainto nousi. Pääsääntöisesti sitä 60cm:iä, koulussa sitten helppoo ceetä ja myöhemmin beetä. Saa nähdä, mitä ensvuos tuo tullessaan.. Maara kuitenkin hyppää sitä 60cmiä ja 70cmiä ratana mielellään ratsastajan kanssa. Kuskin pitää vain olla tarkka omasta ruumiistaan, ja pitää painopiste oikealla kohdalla -myös alastuloissa.
Näihin mietteisiin näihin tunnelmiin ja nyt -areena on teidät arvon lukijat! Laittakaahan paljon toivepostausehdotuksia ja toiveita muutenkin! Hyvää joulun odotusta <3
![]() |
c: Katriina R. |
Oli muuten vielä pakko laittaa tämä, kun bongasin sen facebookista. Joku on kirjoittanut kauniin pätkän hevosesta, ystävästä.
Aina
silloin joku kehtaa sanoa "Piristyisit, sehän on vain hevonen" tai "Tuo
on aika paljon rahaa vain hevoseen." Näin sanovat eivät ymmärrä
kuljettua matkaa, kulutettua aikaa, eivätkä kuluja, jotka liittyvät "vain
hevoseen".
Mä oon kans erittäin huono keskimää mitää ja en myöskään osaa tehä mitää erikoista ja ihmeellistä. Mutta jos haluisit tehä sun ja Maaran päivän tai jonku varustepostauksen tai jotain tollasta. :D En tosiaankaa keksi mitää mut tuli sellanen pakonomanen tila ehottaa jotain :)
VastaaPoistahttp://riikkajarolle.blogspot.com
Kiitos molemmille!
VastaaPoistaJa Fanni, tallipostauksen voisin ehkä tehdä, ja postauksia mitkä ei liity Maaraan, mutta mitä? Niitäkin saa ehdotella! :)
vaikka semmonen joka ei liity maaraan esim kerro sun omasta tyylistä (meikistä, pukeutumisesta) jne.
VastaaPoistaja voisit vaikka kertoa jotai sun tallikavereista yms.
oon tosi huono keksimään mitään, noi nyt oli jotain mitä mieleen tuli :D
ps ootte hieeeeno pari maaran kanssa :) ja samoin myös riia ja maara.