Mutta tosiaan, lauantaina menin ilman kamoja. Hyppäsin myös pinetä ristikkoa. Poni toimi ihan super!! Tein aluksi taas pysähdyksiä, siirtymisiä, voltteja, kiemuroita ja väistöjä. En käsitä mitä ihmettä on tapahtunut, kun poni toimii niin hyvin, ihan uskomaton fiilis :) Tulin aluksi kahta puomia, ravissa ja laukassa. Ravissa tein muutaman kerran niin, että pysäytin puomien välissä. Tää sujui ihan suhtkoht hyvin, ponilla vaan oli vähän virtaa parin vaparin jälkeen. Sitten tulin ristikkoa, ja meillä oli niin hauskaa! Poni imi esteelle korvat hörössä ja oli niin innoissaan :D Maltto kuitenkin kuunnella, ja pystyin laukkailemaan kaikenmaailman ympyröitä ja jopa laukanvaihtoja ravin kautta. Super poni!
Sunnuntaina menin taas ilman varusteita, poni toimi taaskin super hyvin. Pystyin laukkailemaan ja työskentelmään, vaikka kentällä oli kaksi muuta hevosta. Maara kuunteli mua täysillä, eikä välittänyt muista :) Kolmannen hepan tullessa kentälle laitoin narun riimuun. Myöhemmin muiden lähtiessä kentältä kaverini kuvaili hetken meidän menoa :) Tein taas ympyröitä, siirtymisiä yms. perusjuttuja. Kävin vielä laitsalla tarkoituksena ottaa vähän laukkaa riimun kanssa, tosin Maara päätti karauttaa laitsan portille kiitolaukassa ja pysähty siihen, ja mä lensin komeasti alas! :D No, menin vielä hakemaan kentälle ilman kamoja hyvän fiiliksen takaisin, kun Maara alkoi vähän hermoilemaan. Lopuksi taas sujui superhyvin, ja siihen lopetettiin :)
Ja joku jo tulikin ihmettelemään, miten sanoin joskus aikaisemmin, etten Maaralla aio enää kisata yli 60cm, ja edellisessä postauksessa sanoin kisaavani 70cm.
Aiotko kisata Maaralla myös ensikaudella? Mitä luokkia?
Tarkoitus olisi. Seuraesteillä 60-70(80), aluetta tuskin kisaan esteillä, saa nähdä. Koulua seura- ja aluetasolla heC-heB.
Eli 70cmiä starttaan vaan, mikäli meillä mene hyppelyt hyvin, ja osaan olla liikaa häiritsemättä ponia. Silloin, olin äkkipikaisuuksissani kirjoittanut valmennuksen jälkeen sen, etten aio enää kisata Maaralla yli 60cm. Meillä oli muutenkin mennyt hyppelöt huonommin kuin yleensä, ja valmentajan sana painoi asiaa. Kuitenkin se on vain yhden ihmisen mielipide. Aluetta en tule esteillä kisaamaan, luultavasi vain harkka- ja seurakisoja. Kuitenkin Maara hyppää vuokraajansa kanssa mielellään jopa 85cm ratana kotona, niin en nää siinä ongelmaa ponin osalta. Suurin ongelma onkin minä itse, ja aina voi kehittyä.
vvvooooi maara on kunno vuoristoponi!! <3 se on nii söpö!
VastaaPoista