lauantai 15. lokakuuta 2011

Maalta kotiuduttu ;)

Taas kotona Helsingissä! Ajattelin nyt vähän kertoa mun reissusta, vaikka yleensä en kirjoittele tänne muuta.

Eli keskiviikkona lähdin Turkuun, ja mun tuurilla jouduin Pasilassa odottelee tunnin, kun lipunostojono oli niin pitkä, etten ehtinyt edelliseen.. En kuitenkaan koiran kanssa viitti lähteä junaan ilman paikkalippua.

Torstaina käytiin Lenskun kanssa ratsastamassa sen vuokraheppa Tiksu. Sain lopuks käydä selässä ottamassa vähän ravia ja laukkaa, hui sillä oli iso ravi Maaran jälkeen! Jotain se vähän yritti kyttäillä mut selvisin hengissä.

Perjantaina käytiin juoksuttamassa Tiksu, jonka jälkeen lähdettiin Vehmaalle. Lähes heti lähdettiin naapuriin, missä mun oli tarkotus ratsastaa pikkuinen russi. Se oli kuulemma alkanut pukittelemaan, niin teki ihan hyvää sille, että siellä kävi joku vähän osaavampi; se on ostettu kuitenkin pienten lasten poniksi.

Oli jo pimeää, kun päästiin kentälle mut onneks siellä oli edes pieni valo. Laiskan pulskea poni se kyllä oli, siihen asti kunnes yritti lähteä portista ulos. Siinä sitten käskin sitä vähän tomerammin, ja siitä lähti kyllä sellanen pukkirodeo etten koskaan oo ollu sellasessa! Pukkia tuli toinen toisensa perään sellasta vauhtia että meinasin tosissani tippua. Varsinkin, kun alko naurattamaan niin siellä pysyminen oli kahta vaikeampaa :D Kyllä se sitten lopuks siitä laantu, mutta aika rajuja pukkeja se heitti. En ole kyllä toisen ponin selässä ollut, jolta oisin saanu tollasta kyytiä! Kyllä se vielä muutaman kerran anto pukkinäytteitä, mutta ne oli jo selvästi lievempiä.

Ravi oli mukavan pehmeä, ja laukkakin alkoi pyörimään alku kankeuden jälkeen. Tein lähinnä ympyröitä, pysähdyksiä, peruutuksia ja muutamia väistöjä, että se vertyisi. Pysähty istunnalla kyllä aika mukavasti, vaikka peruuttaminen ei sitten enää ollutkaan niin mukavaa :D Mutta täytyy kyllä sanoa, että oli aika kiva poni vaikkei noi laiskat niin mun tyyppisiä olekaan :) Kuvia on noi muutama hassu huonolaatunen, kun oli niin pimeää.

Ilta menikin siinä pannaria syödessä ja näinpoispäin, nukkuminenkin vähän venähti kun muhun iski puheripuli. Olihan se pakko sitten hiljentyä, kun Lensku oli: " Suvi... mun on kyl oikeesti pakko alkaa nukkuu..." Raukka oli herännyt jo vaikka kuinka aikasin kouluun, kun mä olin tyytyväisenä vedellyt sikeitä kahteentoista asti, hihi!

Lauantaina ei oikein ehditty muuta, kun Lensku ratsasti Tumpin nopeesti ja lähdettiin Turkuun. Käytiin subwayssa syömässä, siitä Lenskulle missä hetken datailtiin ja Lensku teki mun kemian läksyt. Kelpaa! Siitä sitten junalle, ja nippanappa ehdin junaan.

Nyt oon täällä kotona yön, ja huomenna lähenkin sitten Ruotsiin! Laittakaahan niitä kysymyksiä vielä, ehkä huomenna tai sitten tiistaina kokoan vastaukset niihin. Eli vielä ehtii!

Mitä mieltä olitte tälläsestä postauksesta? Kiinnostaako teitä lukea muusta heppailuista tai touhuiluista kun Maarasta? Laittakkaahan kommenttia, niin tiedän millä linjalla jatkan. :)
















10 kommenttia:

  1. kiva postaus, ois kiva lukee tälläsii kyllä jatkossakin vähän vaihtelua ettei niin paljon maaraa ;) hah voi söpö toi toinen kuva missä tuolla koiralla on toi pipo päässä sillä on ilme ihan sellanen " hei et oo tosissan , et varmana ota kuvaa ja ota tää pipo nyt pois mun päästä" onko tässä muutamat kuvat artukaisista , näyttää kovin tutulta? :o

    VastaaPoista
  2. mistä toi kingslandin pipo on ostettu ja mitä makso?

    VastaaPoista
  3. Ainaki tällane reissujuttu oli kiva :3 En sit tiedä muunlaisista epämaarapostauksista, sun täytyy kokeilla! :D Kirjottelithan sä sillon aloittaessas blogia muustaki ja ainaki silloin lueskelin niit ihan mielellään.

    VastaaPoista
  4. ano1, kiitos :) joo, sandy näytti aika masentuneelta kun joutu poseeraamaan kameralle.. :D on juu artukaisista! :)

    ano2, reunokselta ja makso 59€

    Konvehti, kiva et tykkäät! :) Niin, pitää testata jos sattuu jotain mielenkiintoista. Esim. voishan tosta Ruotsin matkastakin sit jonkulaisen postauksen vääntää.

    VastaaPoista
  5. ehdottomasti tämmösiä lisää jatkossakin! :--)

    VastaaPoista
  6. Moi!
    Kiva postaus toi oli. Samanlaisia lisää mullakin on blogi olis kiva jos kävist katsomassa. Ollaan nähtykin Metsäkylässä, kun olit siellä käymässä.

    Terv. Taru

    VastaaPoista
  7. Tämmösiäki o kiva lukee :). Ja muute minkä nimine toi russi o, siis vaik iha lempinimeltää o.o ?

    VastaaPoista
  8. kiva että tykkäätte! :)

    Inccu, se on Heka eli Ai.Ka. Hekyll :)

    VastaaPoista