*Perjantaina* kaverini tuli meille Turusta. Mentiin suoraan tallille, ja hyppäsin ilman satulaa.
Laitoin suhteutetun pitkälle sivulle, ja toisen osan alle tötteröitä ja toisen alle tynnyreitä pelokkeiksi. Tosin, ne osottautuivat turhiksi, koska Maara ei niitä kytännyt tai katsonut millään lailla.
Verkkasin aika pitkään, koska Maara tuntu vasempaan vähän jäykältä. Poni alkoi toimia ja vertyä kivasti, niin aloin hyppäämään. Tulin suhteutetun molemmista suunnista n. 50cm korkuisina muutamaan kertaan, ja siitä aina nostettiin. Muutami kieltoja tuli isommelli esteille, koska kuski ei ollut tasapainossa tai askeleen ei sopinu. Loppujen lopuks b-osa oli 90cm, josta mentiin enemmän ohi kuin yli, mutta kun saatiin askeleet kohilleen niin mentiin myös yli! Maara oli perus kiva hypätessä.
*Lauantaina* oli kouluvalmennus! Opettajana oli siis Sanna Ylänne, ja voin kyllä suositella ehdottomasti.
Aluksi opettaja korjaili istuntaa, ja jouduin pidentämään jalustimia reiällä! Tunnilla keskityttiin tahtiin, meidän tapauksessa hiljaiseen ja rauhalliseen tahtiin. Ensin käynnissä, ja kun siellä alkoi sujumaan niin myös ravissa ja laukassa. Kun sain hyvän tahdin, niin Maara rentoutui ja lähti itse hakemaan peräänantoa. Laukassa Maara liikkui lähes kokoajan rentona ja pyöreänä, välillä painui alas ja taakse liikaa, mutta se on ihan ymmärrettävää ettei se jaksa kantaa itseään kokoaikaa. Olin todella tyytyväinen itseeni, Maaraan ja tuntiin! Nyt on siis taas yksi lisää, mihin pitää kiinnittää huomiota=se tuottaa hyvää tulosta.
Päivällä otin Maaran pihalle ja treenattiin vähän traikkuun menemistä. Se ei sujunut, ei alkuunkaan! On se kumma, miten sen kunnioitus vaan häipyy tossa tilanteessa. Saatiin se lopulta kaksi kertaa traikkuun, Elisa narunpäässä, minä ja Jenni sivuilla nostelemassa sen jalkoja eteenpäin :DDD Kyllä se sillalle aina meni, mutta ei sitten traileriin sisään. Kuitenkin, kun se sisälle kerran saadaan niin se vain seisoo rauhallisena paikoillaan, eikä edes suunnittele peruuttavansa ulos ja antaa laittaa takaluukun kiinni. No, treenausta ja treenausta vaan.
Tänään menin verkkaamaan aluksi kentälle, tein eilisiä juttuja. Kiinnitin paljon huomiota tahtiin, ja aluksi poni vastusteli tuntumaa eikä oikein keskittynyt, mutta laukan jälkeenvertyi ja rentoutui kivasti. Poni ei ollut yhtä hyvä kuin eilen, mutta en mennytkään kentällä kun reilu 20min. Lopussa Maara rentoutui ja meni niin hyvin, että annoin pitkät ohjat ja lähdettiin vasta puidulle sänkkärille!
Sänkkärillä ravailin hetken, jonka jälkeen otin laukkaa. Maara oli innoissaan, ja molemmat nautti! Laukkailtiin ja ravailtiin isolla pellolla ilman mitään erikoisempaa tarkoitusta, ympyröitä, baanausta ja suunnan vaihdoksia. Maara kuunteli, vaikka oli hieman hidas pidätteille :p Loppukäynnit ja -ravit otin tallilenkillä, jonka jälkeen poni pesulle.
Mä oon taas niin onnellinen, miten me ollaan kehitytty Maaran kanssa! Uusissa kuvissa mun istuntakin näyttää paljon paremmalle! Tästä se lähtee. Tosin, voi olla, että joudutaan uuden satulan hankintaan, mutta huomenna oon paljon viisaampi, kun soitan sille satulansovittajalle. Turha murehtia huomista, kun ei ole vielä tämäkään päivä ohi!





Nyt saatte tyytyä hetken kuviin ja tekstiin, tänään tai huomenna teen valmiiksi koosteen viikonlopusta! :)
kivasti kuvia ! (:
VastaaPoistaMulle tuli tässä vaa mielee, et kui pitkä oot?? :)
VastaaPoistan. 158cm :)
VastaaPoistaok :))
VastaaPoistavoi että ku meette hienosti!! Voi ku mullaki on maaraa ikävä :( <3 vois kyl tulla kattoo sitä:) ja ihania noi kuvat!!<3
VastaaPoistahttp://rillasofia.blogspot.com/2011/08/nelja-jalkaa-ja-kysymyspostaus.html selaa kuvat :D
VastaaPoistahei kokeile tos lastaukses jos saat edestä jonkun luukun auki nii se traileri ei näytä mustalta koska jotku pelkää sitä sen takii ku musta/varjoisa paikka voi joidenki mielest pelottava ku sehä merkitsee vähä niinku kuoppaa :D et ainaki mun kaverin heppa menee heti ku etuoven/etulastausillan laskee. muute on iha mahoton
VastaaPoistatestattu on, että etuoven aukasee.. ei auta :D se on vaan pelkkää sikailua, ei se pelkää traileria.
VastaaPoistaOnpa sulla hirmu nätti poni! Osaat ratsastaakin menee, tosi pyöreänä ja kauniisti! Tsemppiä vaan tämän kans :)
VastaaPoistaKiitos paljon :)
VastaaPoista