Eilinen ratsastus ei sujunut ihan suunnielmien mukaan..
Tarkotus oli tuupata pikasesti ihan satulan kanssa, ja päästiin me kentällekkin asti. Tein käynnissä voltteja, pysähdyksiä, väistöjä ja vähän avoa. Maara oli kokoajan hirmu energinen, eikä oikeen ottanut pidätteitä vastaan vaa nyki päätä ylös. Aattelin, et joo tää on taas tällänen päivä. Otin ravia, ja tein vähän pidennyksiä ja voltteja. Poni oli ihan ok. Laukassa poni meni aika rauhassa, mut aina oikeelle käänyttäessä ja pidättäessä heitti pään melkeen mun naamaan ja keveni edestä ihan liikaa. Kova käsi mulla ei ollut, joten ei voinut johtua siitä. Kokeilin muutaman kerran uudestaa -samalla tuloksella. Tulin alas selästä, ja tarkistin suupielet. Olihan siellä haava, vasemmalla puolella ja suoraan siinä mihin kuolain painaa. Maanantaina ei ollut heitellyt päätänsä tai muutakaan, joten tullut sitten joskus sillon sen jälkeen, en kyllä tiedä mistä.
Menin vaihtamassa ponille riimun päähän ja puhdistin ja rasvasin haavan. Lähin selästä käsin tallilenkille, ja otin muutamia ravipätkiä. Päätin mennä läheiselle laitsalle pyörähtämään, missä otinkin ravia pois päin tallista. Maara oli ihmeen rauhallinen.... hetken. Mentiin yhden ojan yli, jonka jälkeen Maara kääntyi ympäri, hyppäsi uudestaan ojan yli ja lähti kiitolaukkaa tallille päin. Mä siinä sekunnin mietin, että mitä mahdan tehdä, kun ei oikein vaikuttanut riimu ja pelkkä naru sillähetkellä. Pikaisen pohdinnan jälkeen päätin hypätä alas, jotta säästäisin molemmat turhilta vammoilta. Tai niin ainakin luulin. Hyppäsin siis kiitolaukasta alas ja puristin narusta kaikin voimin, ja kyllähän se poni sitten jossain vaiheessa pysähty. Juu, e ollu pehmeetä menoa ei. On aika mukavan kipeä selkä, niska, pää, lonkka&reisi sekä nilkka... ((: Tais kyllä olla viiminen kerta, kun päätän hypätä ponin selästä pois kiitolaukassa...
No, tulipa sekin koettua, enkä muuten varmana mee vähään aikaan riimulla ja yhellä narulla käntyimaastoa vauhdikkaamalle reissulle. Ainakaan tallinlähistöllä oltaessa.. Kauempana Maara käyttäytyy paljon mallikkaammin. Huomenna tuuppailua kuolaimettomilla, en usko että lähen aitojen ulkopuolelta minnekkään.. Kumpa se haava vaan parantuis nopeesti

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti