sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Idiootti.

Tänään sitten pitkästä aikaa tallilla. Eilen ihmettelin suureen ääneen Annille, miten ihmeessä Maara on muka voinut taluttaessa lähteä laukkaileemaan ja pomppinut. Ei se mulla koskaan säiky tai tee tuollaista. No, tänään sitten käytiin aluksi maastakäsin taluttelemassa tallilenkki med Annika&Viola. Sinä rauhass käveltiin, ja kun auto tuli takaa, niin poni lähti täysiä eteenpäin. Huoh, ei se oikeesti mitään pelkää, keksi vaan mistä millonkin pelkäämisen aihetta, tais tosiaan olla "muutama" vapaa päivä liikaa. :D Mentiin sitten kentälle sen jälkeen, menin kuolaimettomilla ja ilman satulaa. Ponista huomasi todellakin, että oli ollut hitusen kevyempi viikko kuin yleensä. :D Siinä sitten vaan pyörittiin ympyrällä tehtiin pohkeenväistöä, joka sujuu paremmin, kuin ennen, muttei vieläkään tarpeeksi hyvin. Varsinkin toiseen suuntaan alkaa ennakoimaan, hermostuu, menee lapa edellä tai perse edelle. No tuli sieltä sitten muutama hyvä askel, joten en viitsnyt ponia enempää kiusata. Tehtiin kans pysähdyksiä, peruutuksia ja ravilisäyksiä. Laukassa ensin annoin ponin purkaa energiaansa, ja sitten annoin vähän pidempää ohjaa, ja tein ravinkautta laukanvaihtoja. Poni oli jäykän oloinen varsinkin vasempaan suuntaan, liekkö sitten johtunut tilsoista tuo tunne, joita sai aina välillä irrotella. Maara ei oikein jaksanut keskittyä enää lopussa, joten käytiin sitten maastossa ottamasa parit laukkapätkät. Takaisin tullessa sitten talutin Maaran tallille. (: Kuvia ei vielä tuu, kun Annika ei oo lähettäny yhtä videoo, mutta kun saan sen niin lupaan pätkästä jotain kuvia tähän postaukseeen. :)

Ps. Pitäiskö mun alkaa vaihtaa ulkoasua vähän... talvisempaan? Mitä mieltä ootte?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti